perjantai 9. marraskuuta 2007

Mitä kaikkea tvt-tukihenkilö tekeekään?

Valmistelen tässä huomista VESO-päivän esitystäni ja löysin Anne Rongaksen wiki-sivulta listan siitä mitä kaikkea tvt-tukihenkilö tekee. Tutustu listaan ja mieti täsmääkö kohdallasi :)

Tvt-tukihenkilökoulutuksen viimeinen lähipäivä oli tiistaina. Jäi tunne, että saatiin monta hyvää asiaa liikkeelle ja erinomaisia tukimateriaaleja tukihenkilön töihin. Julkaisemme materiaalit Jarkon kanssa kunhan olemme ne tsekanneet.

Kiitos vaan kaikille mukanaolosta ja hyvistä kysymyksistä! Jatketaan taas keväällä!?

sunnuntai 4. marraskuuta 2007

Huomenna taas jatketaan!

Onpas ollut kiireistä aikaa viime viikot, päivien lisäksi iltojakin on kulunut tvt:n parissa koulutuksissa. ISOverkoston Verkko tutuksi -koulutuksen päätösseminaarissa näin hienoja kurssituotoksia Moodleen toteutettuna. Taas kerran, myös kouluttaja oppi paljon uutta. Nyt odotan innolla tvt-tukihenkilökoulutuksen tuotoksia!

Keväälle suunnittelemme jo uutta syventävää koulutusta yhteistyössä Opekon kanssa. Teemoina erityisesti valmiiden verkko-oppimateriaalien käyttö oppimisen tukena, oppimisahioiden tekeminen ja sosiaalisen webin työkalujen hyödyntäminen opetuksessa. Mitä erityisesti toivoisitte koulutukselta? Vielä voidaan rukata sisältöjä.

tiistai 23. lokakuuta 2007

Syysloma ohi!

Sangen harmaahan tuo syyslomaviikkomme oli, ainakin alussa, mutta toi silti taas uutta virtaa syksyn työkiireisiin. Sain digikuvista teetettyä printtejä, ja olin oikein tyytyväinen Ifolorin palveluun sikäli, että sieltä tulleissa kuvissa kuvan takaa löytyi tiedoston nimi.

Etätehtävänä ollut Moodleen tutustuminen on lähtenyt pikkaisen hitaasti käyntiin - yli kymmenen on sinne jo löytänyt, mutta vain muutama jättänyt oman jälkensä eli viestin "Arvioi tämä opetuskokonaisuus" -foorumille. Mutta aikaahan on vielä reilusti (n 2 vk) seuraavaan lähitapaamiseen, joten no panic, hyvin ehtii vielä mukaan.

Tällä välin Voicethread -ääni/kuvatarinapalvelu on uudistanut palvelunsa ulkoasua entistä selkeämmäksi, tosin olemassa oleviin juttuihin se sitten aiheutti ääkkösten ja kuvienkin katoamista... Jaiku yllätti aloittamalla yhteistyön Googlen kanssa, joka tarkoittaa sitä, että toistaiseksi Jaikuun ei pääse ilman kutsua rekisteröitymään. Kullakin vanhalla jaikuilijalla on 10 kutsua käytössään. Facebookin saloihin yritin päästä syyslomalla kiinni, mutta ei se vieläkään minua oikein sytytä - siellä on liikaa sälää, tai sitten olen vain liian työorientoitunut :)

perjantai 12. lokakuuta 2007

Etätehtävänä Moodleen tutustuminen

Alkuviikosta kaikille lähti sähköpostissa ohjeet kuinka Moodleen kirjaudutaan ja minne siellä olisi tarkoitus mennä. Perillä odottavat sitten ohjeet mitä pitää tehdä. Kahdeksan ensimmäistä on perille jo löytänytkin, ja muutama annetun tehtävänkin tehnyt. Muistakaahan muutkin etsiytyä Moodleen! Yksi tämän koulutuksen perustavoitteista on antaa teille laaja yleisnäkemys tvt:n opetuskäytön erilaisista välineistä ja Moodle on erittäin laajalti käytössä oleva oppimisalusta, mm. monet amk:t ja yliopistot käyttävät sitä.

Eilen paukahti yhtäkkiä neljän jälkeen IE-selaimeni kotona hallintoverkon koneessani mykäksi kaikille Kuopion ulkopuolisille osoitteille. Valittaa vaan ei-sallitusta osoitteesta. Silti Firefox pelittää samaten kuin mese ja skype...

Kaikille oikein rentouttavaa syyslomaa!

tiistai 2. lokakuuta 2007

Ilmaiset ohjelmat innostivat

Lähes kaikki ovat jo 1. blogitehtävänsä avoimista palveluista tehneet - vielä ehtivät loputkin kantaa kortensa kekoon! Aika usea tarttui YLE:n uuteen Opettaja.tv -palveluun, ja kaikki löysivät siitä monia hyviä puolia eli turhaan ei ole YLE tätä palveluaan lanseerannut. Tämä yhdistettynä myös YLE Areenan tarjontaan tuo jo paljon uusia mahdollisuuksia oppimisen tukemiseen.

Hot Potatoes -ohjelmalla tehdyt erilaiset testit saivat niin kiitosta kuin kritiikkiäkin. Kannattaa tutustua näihin arviointeihin, ja koulutuksen päätyttyä Kallen ohjeisiin! Hyvän monivalintatehtävän tuottaminen ei ole helppoa, joten opettajan pedagogiset taidot joutuvat koville kun näitä eTestejä tekee.

Arvioinnit olivat kokonaisuudessaan todella informatiivisia, joten tästä syntyi jo yksi tuotos tästä koulutuskokonaisuudesta. Mietitään yhdessä miten ja minne arvioinnit koottaisiin.

sunnuntai 16. syyskuuta 2007

Ensimmäinen blogitehtävä – arvioi YKSI ilmainen materiaali/palvelu/ohjelma ja sen soveltuvuus oppimisen tukemiseen

Ennen seuraavaa lähitapaamistamme (2.10.2007) tutustu yhteen itsellesi uuteen verkosta löytyvään avoimeen (eli ilmaiseen) materiaaliin/palveluun/ohjelmaan. Kirjaa blogiisi mikä oli havaintojesi kohde, millainen prosessi sen käyttöönotto oli ja kuinka opettaja voisi sitä soveltaa oppimisen tukena. Mikäli mahdollista jaa meille muille kokeilun tuloksena syntynyt www-osoite.

Arvioitavia kohteita voisivat olla esim. Google Earth http://earth.google.com/ (ilmakuviin perustuva ”maapallo-ohjelma”), Flickr http://www.flickr.com/ tai Panoramio http://www.panoramio.com/ (valokuvien jakamiseen), jokin blogi-työväline (esim. Blogger, Vuodatus, WordPress, 21classes), Jaiku http://www.jaiku.com/ (mikrobloggailuun), Del.icio.us http://del.icio.us/ tai Furl http://furl.net/ (sosiaaliset kirjanmerkit), VoiceThread http://www.voicethread.com/ (mm. äänitarinaa kuvan ympärille), Wetpaint http://www.wetpaint.com/ tai Wikispaces http://www.wikispaces.com/ (wiki-työkaluja yhteiskirjoittamiseen), Facebook http://www.facebook.com/ (verkostoitumiseen), mobiilivälineitä esim. kuvien jakamiseen kännyllä http://www.locoblog.com/ tai http://www.shozu.com/portal/ (Shozulla kuvat kännystä suoraan Flickriin), MindMeister http://www.mindmeister.com/ (mindmapin tekoon), Gcast http://www.gcast.com/ (podcastien jakeluun), iTunes http://www.apple.com/itunes/ (mm. podcastien tilaukseen ja kuunteluun), Opettaja.tv http://opettajatv.yle.fi/ (YLEn uusi palvelu), Audacity http://audacity.sourceforge.net/download/windows (äänitysten tekemiseen ja muokkaamiseen), Mobile Media Converter http://www.miksoft.net/mobileMediaConverter.htm (mediatiedostojen konvertointiin, esim. wavista mp3:ksi), TeacherTube http://www.teachertube.com/ (videoiden julkaisuun), Hot Potatoes http://hotpot.uvic.ca/ (monivalintojen/aukkotehtävien yms. tekemiseen). Myös Googlella on monia ilmaisia palveluita http://www.google.com/intl/en/options/, joista mm. iGoogleen kannattaa tutustua.

Lisää arvioitavia palveluja löydät mm. Anne Rongaksen loistavasta ilmaisohjelmien listasta osoitteesta: http://peda.net/polku/softa. Suomenkielisiä selostuksia ja listauksia aiheittain ilmaisohjelmista löydät myös osoitteesta: http://www.ilmaisohjelmat.fi/.

Kirjoita vastauksesi omaan blogiisi viimeistään 1.10.2007. Me muut näemme sen täältä ”pääblogista” rss-syötteen avulla. Jos ehdit, kommentoi kollegojen kokeiluja.

yt Anu

maanantai 10. syyskuuta 2007

Blogiosoitteita kertynyt mukavasti - huomatkaa aikavyöhykkeen valinta!

Olen lisännyt koulutukseen osallistuvien blogeja rss-syötteenä tänne tämän koulutusblogin oikeaan sivupalkkiin. Päivämääristä näet helposti tuoreimmat kirjoitukset. Lue ja kommentoi mitä ehdit! Mikäli blogisi ei vielä löydy listasta, niin lähetä minulle sen osoite, niin lisään listaan (vaikkapa kommenttina tähän viestiin). Mukavasti kirjoittelut ovat lähteneet käyntiin.

Sellaisen seikan huomasin useammassa blogissa kommentin kirjoitettuani, että aikavyöhyke oli Suomen ajasta 2h syrjässä, ja 12-tuntijärjestelmässä. Tarkistakaa siis "Asetukset".

Omaan blogiisi voisit lisätä sivupalkkiin linkkilistan, ja sinne linkin tähän koulutusblogiin (http://tvttuki.blogspot.com/), jotta Sinun olisi helppo käydä silloin tällöin katsomassa mitä kolleegat kirjoittelevat.

yt Anu